keskiviikko, 26. lokakuu 2011

Onnea matkaan, Lumia

Tänään ne Nokian uudet puhelimet Lumia 800 ja 710 sitten tulivat.

Ihan hienoilta näyttivät designin puolesta eikä aivan kamalan hintaisiltakaan. Eri asia sitten, saako innostettua Androidiin tai iPhoneen siirtyneitä takaisin Nokian käyttäjiksi, en ole aivan varma.

Mutta hyvä havaita, että Nokiankin puolessa on taas jotain hyvää pöhinää. Ja on se aika erilainen rokkikukko tuo Elop verrattuna Kallasvuohon, siellähän oli aplodeja.

Harmi kun ei vaan tule ihan hetkeen nämä uutuus puhelimet Suomeen myyntiin.

sunnuntai, 15. toukokuu 2011

Vahvaa teknoarvostelua

Mikro-PC:n verkkosivulla oli hyvä videoarvostelu Acer Iconia -läppäristä. Mahtavaa pelkistettyä tylytystä erityisesti videon puolivälin tuntumilla. Ja helvetinmoiset Acerin mainokset siinä vieressä

maanantai, 2. toukokuu 2011

"Hienot" vakuutusinnovaatiot

Talouselämässä oli mielenkiintoinen juttu Huoneistokeskuksen Aini-piilovirhevakuutuksesta. Ydin: maksamalla 6,7 prosentin ekstrapalkkion välittäjälle (omakotitalosta helposti vuosipalkan verran siis) saa suojan myyjän piilevien virheiden (kosteusvauriot ym.) vastuusta.

TE:n jutun kulma on mielestäni juuri oikea - haluatko oikeasti maksaa vuosipalkan verran vakuutusta  kohtuullisen epätodennäköiselle tapahtumalle? Varsinkin kun ne kosteusmittaukset voi tehdä myös ennen niitä kauppoja.

Mutta kun pankkien korkokatoille ja yhdistelmärahastoillekin riittää asiakkaita, niin varmasti tällekin. Suomalaisten huonot matemaattiset taidot ovat pankkien ja vakuutusyhtiöiden kultasuoni.

maanantai, 28. maaliskuu 2011

Minna Lindgrenin kirjasta hyvä arvostelu

Hesarin kulttuurisivut tuntuvat parantuneen viime aikoina, kun siellä on alettu kirjoittaa taitelijoiden sijaan ihan yleisölle.

Hyvänä esimerkkinä käy eilinen arvostelu, joka on nyt julkaistu verkossakin: Minna Lindgren - Sivistyksen turha painolasti. Terävää, analyyttistä ja tiukkaa arviota ilman turhaa kiertelyä ja pehmennystä. Suorastaan hykertelin eilen illalla Hesaria selatessani. Kiitos HS!

torstai, 10. maaliskuu 2011

Kyllä kansa tietää

Vaikka on Soinin porukoista hirveästi innostu, niin välistä tuntuu, että herrojen sijaan kansa tietää paremmin. Tämä on tullut mieleeni, kun on lueskellut juttuja siitä, kuinka uusi E10 bensa vaikuttaa moottoreihin (Talouselämä) ja biotottelevaiset autoilijat saavat uhrata isomman osan rahoistaan myös huoltokustannuksiin.

Tänään painetussa Kauppalehdessä olikin erinomainen kolumni, jossa tämä E10-keissi rinnastettiin Pandemrix-rokotuksiin ja Tshernobylin ydinonnettomuuksiin: viranomaisten kannat ovat joka asiassa kääntyneet vähän turhan nopeasti "ehdottoman vaarattomasta tapahtumasta/rokotuksesta/bensasta" vähän joksikin muuksi. Eikö joskus voisi todeta heti kärkeen, että vaikeuksia saattaa tulla, mutta tulevaisuuden/pandemiariskin/jne takia meidän täytyy nyt toimia todennäköisesti parhaan vaihtoehdon mukaan? Jäisi Soinilaisillekin vähemmän jurputettavaa.